Parhaat musiikkifestivaalit 2015

Kesä on musiikkifestareiden parasta aikaa Euroopassa: kesä on kuumimmillaan, loma-aika ja tunnelma sopivan letkeä jo valmiiksi.

Roskilde

Yksi Euroopan suosituimmista ja suurimmista festareista on Tanskan Roskildessa järjestettävä Roskilde Festival. Se kerää vuosittain väkeä eri puolilta Eurooppaa. Ensi kertaa tapahtuma järjestettiin vuonna 1971, ja vuodesta 1973 sen järjestelyistä on vastannut voittoa tavoittelematon Roskilde Foundation. Suomesta Roskildeen järjestetään erillisiä festarimatkoja.Vuonna 2015 heinäkuun lopun tapahtumassa nähdään esimerkiksi Muse, Paul McCartney, Mew, Lamb of God, Pharrell Williams, Die Antwoord, Nicki Minaj, Dixon, Disclosure, Future Brown ja Africa Express. Festarin liput loppuunmyytiin miltei saman tien; lippuja on myyty ennakkoon 80 000, ja jäljellä on joitakin yksittäisiä lippuja. Vuoden vetonaulaksi nousseen Paul McCartneyn esiintyminen kiehtoo edelleen monia.

Tomorrowland

Belgian Tomorrowland on lisänneet nopeasti suosiotaan. Tänä vuonna festarit laajenivat myös Brasiliaan, sillä Sao Paulo Tomorrowlandissa bailattiin jo toukokuussa. Sao Pauloon laitettiin myyntiin legendaariset 180 000 lippua, jotka myytiin loppuun alle kolmessa tunnissa. Suosio konemusiikin lippulaivafestarista oli siis kiirinyt jo toisellekin mantereelle. Samainen organisaatio on järjestänyt festareita myös Amerikassa.Tomorrowlandille ominaisia ovat fantasiamaailmaan perustuvat upeat lavakoristeet, keijukaiset, kukat ja vesiputoukset. Tomorrowlandissa on tehty monenlaisia erikoisuuksia, kuten värvätty kaikki DJ:t soittamaan ainoastaan vinyyleitä. Alueella maksetaan alueen omalla valuutalla, joten tunnelma on kuin toisessa ulottuvuudessa. Suosiosta kertoo myös se, että tämän vuoden liput Belgian tapahtumaan myytiin loppuun tänä vuonna kymmenessä minuutissa.Tomorrowland järjestettiin ensimmäistä kertaa Belgiassa vuonna 2005 ja se on noussut nopeasti konemusiikin suurimmaksi tapahtumaksi. Edes lähes yhtä massiivista konemusiikin parhaimmistoa keräävää tapahtumaa on vaikea löytää. Tämän kesän parhaimmistoa ovat Alesso, Armin van Buuren, Hardwell, Martin Garrix ja Sven Vath. Tapahtuman järjestysajaksi on vakiintunut heinäkuun loppu. Tomorrowlandin suosio hipoo huippujaan, mutta joka vuosi järjestäjillä on riittänyt uusia yllätyksiä bailuväen viihdyttämiseksi.

Getaway Rock

Pohjolassa raikaa metalli, kun Getaway Rock jyrähtää käyntiin Ruotsin Gävlessä elokuun alussa. Alueella on kolme lavaa, joista yksi on sisälava, jossa on nähty mieleenpainuvia esityksiä.Tapahtuma järjestettiin ensi kertaa vuonna 2010, jolloin se nousi suosioon kovala esiintyjäkaartillaan. Festareiden aikana lavoilla nähdään raskaamman musiikin useita suosikkeja, mutta myös uusia tulokkaita. Tänä vuonna estradilla nähdään tuttuja konkareita kuten Status Quo, Helloween, Rob Zombie, Hammerfall, Sepultura, sekä Apocalyptica. Getway Rock järjestetään kauniissa maisemiss, Gävlen kaupungin välittömässä läheisyydessä, joka sijaitsee merenrannalla.