Musiikin kuljettaa peliä

Musiikilla on suuri merkitys erilaisissa online-peleissä. Sillä on suuri rooli sekä pelin tunnelman että maailman luojana, yhteistyössä kuvallisen materiaalin kanssa tietysti. Musiikin ja äänimaailman merkitystä on kuitenkin vaikea tietoisesti, ennen kuin laittaa äänet pois päältä. Vasta silloin huomaa, että pelin grafiikat ja muu visuaalinen materiaali on vain puolet pelistä.

Pelimusiikin kehitys

Ensimmäisissä videopeleissä ei paljoakaan musiikkia ollut, lukuun ottamatta luuppaavaa, hyvin yksinkertaista sävelkulkua. Tähän oli hyvin yksinkertainen syy: suurin osa pelin muistikapasiteetista oli käytetty pelin grafiikoille ja muulle materiaalille ja äänelle jäi vain pieni siivu, joka sitten yritettiin käyttää mahdollisimman hyvin. Näistä ajoista pelimusiikki on kehittynyt ja tullut pitkän taipaleen, tänä päivänä tilanne onkin jo toinen.Jotkut videopelien äänimaailmat ovat jo sinfonioita omassa lajissaan, kuten videoslotitkin, jotka itsessään alkavat jo muistuttaa videopelejä ja joiden äänimaailma on luotu mahdollisimman tarkasti sekä viihdyttämään, että koukuttamaan pelin pariin mahdollisimman pitkäksi ajaksi.

Pelimusiikin säveltäminen

Pelimusiikin säveltäjä on ihan oikea ammatti, ja myös Suomesta löytyy tällä tavalla leipänsä ansaitsevia. Ala on kuitenkin keskellä kehitystä ja yleensä pelimusiikin säveltäjät ovat vannoutuneita pelaajia ja ovat näin jo jyvällä siitä, millaista hyvä pelimusiikki on. Mikään ei estä kuitenkaan estä perinteisiä muusikkoja tai muunkin alan ihmisiä säveltämään pelimusiikkia, jos sen kutsumuksekseen tuntee.Ala on kuitenkin vielä nuori ja paljon kehitettävää on esimerkiksi siinä, miten pelimusiikkiin suhtaudutaan kaupallisesta näkökulmasta. Moni peleissä käytettävä musiikki on niin tasokasta, että sitä pitäisi pysytä ostamaan kuten mitä tahansa muuta musiikkia.

Legendojen säestämät kolikkopelit

Aina ei peleihin tarvitse kuitenkaan säveltää musiikkia, vaan esimerkiksi ääniraita voidaan luoda tietyn artistin tai yhtyeen inspiroimana. Useimmat nettikasinot tarjoavatkin tällaisia videoslottipelejä, jotka ovat saaneet inspiraationsa musiikin legendoista.Jos pidät Dolly Partonista, voit myös voittaa hieman rahaa pelaamalla tämän kantrin kuningattaren nimikkoslottipeliä. Hieman hevimmästä musiikista pitäville on tarjolla Megadeth, Guns N’ Roses sekä Kiss-kolikkopelit. Legendoista suurimmat ovat saaneet myös oman pelinsä, sillä sekä Jimi Hendrixillä että Elviksellä on omat kolikkopelinsä.