Down By The Laituri

Down By The Laituria (lyhennetään usein DBTL) voisi kutsua – Ruisrockin ohella – Turun lahjaksi suomalaiselle rock-festivaalikesälle. Kyseessä on kaupunkifestivaali, joka järjestetään vuosittain Turun Aurajoen ympäristössä.Varsinaisen DBTL-tapahtuman yhteydessä järjestetään myös monia festareihin liittyviä oheistapahtumia ja baareissa sekä klubeilla kuullaan myös tavallista enemmän elävää musiikkia. Alkuaikoina DBTL:n ajankohta oli aivan kesän alussa, mutta nykyään se järjesteltään heinäkuun lopussa.Tapahtumalla alkaa olla jo hieman ikääkin, sillä sitä on järjestetty vuodesta 1988 alkaen. Sen perustivat aikanaan Jorma Teerijoki ja Riikka Oksanen, ja heitä avusti tuolloinen nuori turkulainen tekijäkaarti, johon kuuluivat mm. Jukka Sundholm, Anne Alvesalo, Vesa Latomäki, Harri-Tapio Siivonen, Kari Salovaara, Ari Nummelin, Peter Nordlund ja Anne Saveljeff. Toimintaa järjesti ensin TYY Rock-Klubi, ja vuodesta 1993 lähtien Por Laituri ry. Nykyään tapahtuman järjestäjänä toimii Happening Laituri Oy.DBTL on uranuurtaja suomalaisen kaupunkifestivaalin saralla, ja se muuttaa kesäisen Turun kaupungin muutaman päivän ajaksi tyylikkääksi ja rennoksi, kesäiseksi musiikkiviihteen keskukseksi. 25 vuoden aikana tapahtumassa on luonnollisestikin vieraillut suuri joukko artisteja ja bändejä, mukaan lukien monia kansainvälisiä tunnettuja nimiä. DBTL:n musiikkitarjonnalle pitää myös antaa suuri kiitos sen vuoksi, että se on tuonut myös hieman tuntemattomampia bändejä esille ja nostanut heitä suomalaisen yleisön tietoisuuteen. Indie, underground ja 90-luvulla myös grunge olivat jo edustettuina DBTL-tapahtumassa, kun useimmissa muissa festareissa kuunneltiin vielä 80-luvun mainstream-poppia.