Anette Olzonin uusi musiikkiprojekti

Useimmat, jotka ovat seuranneet suomalaista raskaampaa pop-musiikkia ja eriyisesti Nightwish-yhtyeen uraa, tietävät, että Anette Olzon toimi yhtyeessä laulajana suomalaisen Tarja Turusen jälkeen. Olzonin ura Nightwish-yhtyeessä kesi viisi vuotta, vuosina 2007 – 2012.

Ruotsalainen Anette Olzon on syntynyt vuonna 1971 ja hänen kotipaikkansa on Katrineholm Ruotsissa. Aikanaan hänet valittiin Nightwish-yhtyeeseen useiden hakijoiden joukosta demonauhojen perusteella. Hänen Nightwishistä lähtönsä syyt ovat jossain määrin hämärän peitossa (mikä tuntuu olevan tyypillistä tälle yhtyeelle ja sen solisteille), mutta ilmeisesti lähdöstä oli päätetty yhteisesti, koska musiikilliset tavoitteet eivät enää kohdanneet.

Nykyään Anette Olzonilla on uusi musiikkiprojekti, josta hän kertoo muun muassa blogissaan. Blogissa on myös paljon kuvia, joista käy ilmi, että hänen ulkoinen olemuksensakin on nykyään melko erilainen kuin suomalaisen metallibändin aikoina. Tuolloinhan hän noudatti yhtyeen linjalle uskollisesti tummanpuhuvaa goottityyliä. Nyt tummat asut ja ”synkistely” ovat jääneet taakse, ja hiuksetkin ovat saaneet vaalean värin.

Itse musiikki puolestaan edustaa sitä linjaa, jota Olzon on kertomansa mukaan halunnut tehdä jo pitkään. Musiikissa on kuultavissa vaikutteita niin raskaammasta tyylistä, kuin kevyemmästä ja duurivoittoisemmastakin sävelkuluista. Anette Olzon on päässyt uuden projektinsa avulla vihdoinkin toteuttamaan itseään, mikä on varmasti useimpien taiteilijoiden ja muusikoiden suurin haave. Olzonin Shine-niminen Sooloalbumi julkaistiin helmikuussa 2014, ja levy sai varsin hyvän vastaanoton niin Suomessa kuin muuallakin. Olisiko käynyt niin, että monien mielestä Anette oli kuitenkin paras kaikista Nightwish-yhtyeen laulajista, eivätkä fanit halunneet unohtaa suosikkiaan, vaikka hän lähtikin yhtyeestä?